10. kesäkuuta 2015

                       Elämää kesän korvalla

Toukokuun alussa vietettiin Jyväskylässä Sotkutonta päivää-tapahtumaa. Tällöin yksityiset ihmiset ja yhteisöt järjestivät roskienkeruutalkoita. Niinpä mekin Pikku-Otavassa ryhdyimme tuumasta toimeen. Metsäläiset ja Menninkäiset, eli päiväkodin isoimmat lapset, lähtivät työhanskat ja roskapussit kädessä siivoamaan päiväkodin ympäristöä. Kiersimme Pikku-Otavan ympäri metsän ja polun reunaa ja etenimme parkkipaikan ympäristöön. Sitten siirryimme Haukkamäen päiväkodin taakse, sillä siellä tiedettiin olevan myös hyljätty silityslauta!


                                                       Hoi roskat, täältä tullaan!


Pienikokoisempien oli kätevä keräillä roskia vaikeistakin paikoista, mitään ei jätetty luontoon!


Päivän saalis oli kaksi jätesäkillistä roskia ja yksi silityslauta.
Sitten pääsimme mehulle päiväkodin kuistille.
KIITOS REIPPAILLE TALKOOLAISILLE!


Toukokuu toi mukanaan juhlia.

 Vapusta selviydyttyämme valmistelimme äitienpäiväkahveja. Lapset olivat mukana valmisteluissa leipoen täytekakun pohjia. Niitä tehtiin useampia ja saimme vatkata kakkutaikinaa urakalla.
Lahjat oli paketoitu, kortit piirrelty ja kukkaset odottivat ruukuissaan, kun äidit ja jotkut mummotkin 8.5. perjantaiaamuna tulivat päiväkodille aamukahveille.
Ilmassa oli jännityksen tuntua, kun lapset esittelivät muhkean täytekakun omalle äidille! Kylläpä se maistuikin hyvältä!



Kahvien jälkeen äidit saivat pakettinsa ja kukkasensa. Onnea kaikki äidit!
Lapset saivat sitten herkutella äitien kakkua jälkiruoaksi. Maistuihan se heillekin!

Kevätjuhlaa vietimme Pikku-Otavassa perjantaina, 22.5. illan suussa. Talo oli täynnä vieraita; oli mummoja ja pappoja, äitejä, isiä, kummeja ja ystäviä.
Odottelimme väen tuloa ja paikalla olevat lapset alkoivat hieman käydä kärsimättömiksi piirissään istuen. Viimeisten joukossa tuli pikku Vinski, jota isä hoputti menemään paikoilleen. Poika kuitenkin muisti jotain tärkeää, ja kulku toppasi ovelle:"Enhän mää oo pessyt käsiäkään!" kaikui kaiken puheensorinan yli. Niinpä, hyvin on lapselle oppi mennyt perille! Kädet pestiin ja poika pääsi piiriin.
Kesäiset laulut ja lorut kaikuivat lasten suista ja lahjaksi päiväkodin aikuisilta lapset saivat nukkenäytelmän "Prinsessa Ruusunen". Sitä jaksettiin kuunnella keskittyneesti.
Suvivirren ja esareiden todistusten jaon jälkeen sitten herkuteltiin raparperipiirakalla ja mehuilla ja kahveilla. Piirakan valmistukseen olivat osallistuneet tietysti myös lapset. Se maistui hyvin ja kaikilla oli mukavaa.


"Päivä paistaa kultainen tuolla korkealla, hyppelemme riemuiten kotikoivun alla.
Sinipuro sirittää, leivo laulun virittää, vuokot hymyilevä, Suomessa on kevät!"



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.