11. kesäkuuta 2015

Kesäretkellä

Kesäkuun koittaessa pääsimme retkelle. 
Bussi tuli noutamaan meitä aamiaisen jälkeen ja suuntasimme kulkumme Leppävedelle, Vanhan Riitaojan tallille.
Bussimatka oli jännittävä kokemus. Keppihepatkin pääsivät mukaan bussiin ja ne osasivat käyttäytyä hyvin.

Linja-autossa ompi tunnelmaa...

Perille päästyämme Anna -Stiina, talon emäntä, otti meidät vastaan ystävänsä Saaran kanssa. Ensin kuulimme hieman tilan asukkaista, kaikista eläimistä ja saimme ohjeita siihen, kuinka eläinten kanssa piti käyttäytyä, etteivät ne säikähdä äänekästä joukkoamme. 


Ohjeita kuunneltiin keskittyneesti.

Aluksi saimme hienon ratsastusnäytöksen, kun Stellan Laura-äiti ratsasti Neo-hevosella kentällä. Saimme nähdä hienoa käyntiä, ravia ja laukkaa. Kun Neo-heppa lähti laukkaan. alkoivat lapset laulaa tuttua laulua:" Ih-hah-haa, ih-hah-haa, hepo hirnahtaa, ihanaa, ihanaa onhan ratsastaa..." Tämä on hyvin tuttu laulu, kun Satun eurytmiassa olemme laukanneet piirissä.


Tarkat silmät seurasivat Lauran ratsastusta.
Ratsastuksen päätyttyä Laura vei Neon lepäämään ja lapset lähtivät tutustumaan muihin eläimiin.
Osa lapsista pääsi talliin Anna-Stiinan kanssa. Tallissa saimme kuulla, että iso heppa oli satuttanut jalkansa ja lepäili sisällä seuranaan poni.

Kylläpä se heppa onkin iso!





                                                Ihana poni sai paljon taputuksia lapsilta.

Tallissa oli ystävällinen Aatu-koira. Sekin piti silittelyistä.


Tallissa sai myös osallistua karsinoiden siivoukseen. Aluksi se oli hieman hankalaa isoilla talikoilla, mutta pian homma alkoi hoitua...



                                                                   Puhdasta tulee...

Sillä välin, kun toiset olivat tallipuuhissa pääsivät muut lapset tutustumaan talon pihapiiriin ja sen mahdollisuuksiin.
 Ratsastuskentällä kävi kova kuhina, kun siellä hypättiin esteitä. Monenlaisia ratsuja oli mukana, porokin osasi hypätä hienosti ja oli vikkelä!




                                           Välillä kaaduttiin, mutta pian vaan ylös ja matka jatkui...

Puuhevonen oli mukana touhuissa ja sitäkin sai hoitaa. Sai harjata, laittaa pinteleitä ja valjastaa.


Touhun lomassa pidettiin evästauko pitkän pöydän äärellä heinäpaaleilla istuen. Eväät maistuivat hyvin ja jälkiruoaksi saatiin Marian paistamia muurinpohjalettuja. Nam, nam...


Kun iso kasa lettuja oli syöty ja masut olivat täynnä, pääsimme metsään taikahevosen kenkiä etsimään. Se oli pudottanut kenkiään mättäille ja kuka sellaisen löytäisi, saisi siitä oman onnenkengän.
Innokas joukko levittäytyi metsään kuusien suojaan sammalia tutkimaan.


                                                   
                                                            Mistäköhän niitä kannattaisi etsiä?


                                                        Hei, tämähän ON oikea hevosenkenkä!

                                                       
                                                         Metsästä löytyi hieno majakin!

Kun viimein kaikki olivat löytäneet hevosenkenkänsä, oli aika kiittää Anna-Stiinaa ja Saaraa sekä tallin asukkaita ja lähteä kotimatkalle.
Paluumatka sujuikin jo hieman uneliaissa tunnelmissa ja perille päästyämme menimme heti päiväunille.
Makoisten unien ja välipalan jälkeen päiväkodin pihalla heppaleikit jatkuivat.


                Keppihepat saivat hyvää hoitoa ja hieman liikuntaakin, kun hypättiin taas esteitä.



                                          Väillä hepat pääsivät lepäämään pilttuisiin.



Retkipäivän jälkeen laitettiin kasvimaa kuntoon. Muokattuun maahan laitettiin peruna kasvamaan ja istutettiin auringonkukantaimet. Kehäkukkiakin kylvettiin, jotta saataisiin kukkia maljakkoon elokuulla. Kompostien päälle istutettiin kaksi kesäkurpitsan tainta ja yksi säilöntäkurpitsa.
Saamme sitten juhannusviikolla mullata perunan, kastella ja kitkeä kasvimaata ja huolehtia kasveista.


Elokuussa, kun palaamme lomalta, ovat kasvit jo suuria. Silloin saamme varmasti maistella kesäkurpitsaakin ja viimein näemme, kuinka suuriksi pyöreät kurpitsat ovat kasvaneet!

Kesäkuun aikana elämme mukavaa kesäelämää. Lämpimillä ilmoilla syömme välipalaa pihalla. Voimme myös levittää ison maton puiden alle ja siihen on mukava rakentaa leikkejä tai siinä voi lukea kirjoja.
Vähitellen lapset jäävät lomille ja ryhmä käy pienemmäksi. Toiminta jatkuu kesäkuun loppuun asti ja silloin jäämme kaikki kesälaitumille.
Henkilökunta ja vanhemmat tulevat elokuun alussa siivoamaan talon ja sitten 5.8. lapset palaavat päiväkotiin kukin omalla aikataulullaan. Esiopetus alkaa 11.8.2015.
Ensi toimintakaudelle meillä on vielä avoinna muutama paikka. Niitä voi kysellä kesäkuun loppuun asti puhelimitse ja heinäkuun aikana sähköpostilla.



                    Hauskaa kesää kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.